Uutiset

Uutislistaukseen

Pyhäinpäivänä kynttilät syttyvät läheisten muistolle

Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapyhä, jolloin muistetaan edesmenneitä läheisiä viemällä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kirkkoihin kokoonnutaan kuulemaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään lauantaina 3. marraskuuta.

Pyhäinpäivä_Kuva Sanna Krook_U_2017_1_THUMB.jpg

Kynttilämeren keskellä saamme kauniin ja lohdullisen muistutuksen siitä, että elämä ei ole vain tässä. Pyhäinpäivä muistuttaakin jälleennäkemisen toivosta. 

Omien läheisten muistaminen pyhäinpäivän seudussa saattaa nostaa mieleen monenlaisia tunteita, joissa suru, kaipaus ja ikävä ovat osallisena. Mieleen voi nousta myös muistoja hyvistä yhteisistä hetkistä, iloa ja kiitollisuutta polkujen kohtaamisesta menneessä. Pyhäinpäivän kynttilät syttyvätkin hautausmailla kertomaan myös muistoista, jotka elävät.

Pyhäinpäivä on hiljainen ja harras kirkkopyhä, jolloin muistetaan myös aiempia kristittyjä sukupolvia ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä. Kirkoissa se on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä.

Lisätietoja Varpaisjärven seurakunta, vt. kirkkoherra Timo Vainikainen, 050 331 1441, timo.vainikainen@evl.fi

Lähde: www.evl.fi. Kuva: Kirkon kuvapankki/Sanna Krook

Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnissa

Varpaisjärven seurakunta

  • La 3.11. klo 19 pyhäinpäivän iltakirkko Pyhän Mikaelin kirkossa. Luetaan vuoden aikana Varpaisjärvellä hautaan siunattujen nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen.

Iisalmen seurakunta

  • To 1.11. klo 9.30 pyhäinpäivän lastenkirkko Pyhän Ristin kirkossa. Toteutuksessa mukana Edwin Laineen musiikkiluokka Susanna Alajuuma-Kettusen johdolla.
  • La 3.11. klo 10 pyhäinpäivän messu Pyhän Ristin kirkossa. Herättäjän kirkkopyhä, messun jälkeen kirkkokahvit ja seurat seurakuntatalolla.
  • La 3.11. klo 16.30 Hetki Surulle -tapahtuma Vanhassa kappelissa: Hetki Surulle –konsertti, Bona Fide esittää musiikkia ja runoja. Maksuton ja kaikille avoin tapahtuma.
  • La 3.11. klo 18 pyhäinpäivän iltakirkko Kustaa Aadolfin kirkossa. Luetaan ajalla 4.11.2017–3.11.2018 Vanhalle hautausmaalle haudattujen ja muualle haudattujen Iisalmen seurakunnan jäsenten nimet.
  • La 3.11. klo 18 pyhäinpäivän iltakirkko Kangaslammin kappelissa. Luetaan ajalla 4.11.2017–3.11.2018 Kangaslammin hautausmaalle haudattujen Iisalmen seurakunnan jäsenten nimet. 

Lapinlahden seurakunta

  • Pe 2.11. klo 18 pyhäinpäivänaaton iltakirkko Alapitkän kirkossa. Jumalanpalveluksessa luetaan Alapitkän hautausmaalle vuoden aikana siunattujen seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen.
  • La 3.11. klo 18 pyhäinpäivän iltakirkko Lapinlahden kirkossa. Jumalanpalveluksessa luetaan vuoden aikana haudan lepoon siunattujen seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen.

Pielaveden seurakunta

  • La 3.11. klo 10 pyhäinpäivän messu Pielaveden kirkossa. Esirukouksen yhteydessä luetaan vuoden aikana haudan lepoon siunattujen seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen.
  • La 3.11. klo 12 Uuden uurnalehdon ”Hietakehdon” siunaaminen Lehtolammin hautausmaalla. Päivän aluksi messu kirkossa ja Lehtolammilta siirrytään kahveille seurakuntasaliin, Pappilantie 11.
  • La 3.11. klo 19 W.A. Mozartin Requiem, esittää Projektikuoro Kosketus. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €.

Sonkajärven seurakunta

  • La 3.11. klo 17 pyhäinpäivän iltakirkko Sukevan kirkossa. Sytytämme kynttilän vuoden aikana Sukevan kirkossa siunattujen, Lahnakankaan ja Kauppilanmäen hautausmaahan haudattujen vainajien muistolle.
  • La 3.11. klo 19 pyhäinpäivän iltakirkko Sonkajärven kirkossa. Sytytämme kynttilän Sonkajärven seurakunnassa vuoden aikana kuolleille ja Sonkajärven hautausmaahan haudattujen muistolle. 

 

2018-10-29 08:58:00.0