Uutiset

Uutislistaukseen

Piispa siunasi muistolehdon muistomerkin

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen siunasi piispantarkastuksen yhteydessä Varpaisjärven hautausmaan uurna- ja muistolehdon muistomerkin. Muistomerkki kokonaisuudessaan hankittiin hautausmaahan kohdistetuin testamenttivaroin.

Edesmenneen Savolaisiin Puutaitelijoihin kuuluneen puuseppä Veikko Ruotsalaisen enkeliveistoksen pronssiin valutyön toteutti Lapinlahden Taidevalu Oy, kuusikulmaiset kivipaadet (6 kpl) ja enkeliveistoksen pohjakiven kohotekstein valmisti Varpaisjärven Graniitti Oy. Kivipaaseihin on omaisten mahdollista hankkia tuhkahaudatun nimilaatta.  Taidevalaja Kirsi Siponen luonnosteli muistolehtoalueen, missä kivipaadet ovat aseteltu symbolisesti suojelevaan muotoon.  Erikokoisista kiviaineksista muodostunut alueen pohja on myös enkelin muotoinen. Puiston penkit hankittiin ympäristöystävällisestä kierrätysmuovista. Työ toteutettiin srk-yhtymän omana tiimityönä, missä konetyön viimeistelyineen suorittivat urakoitsija Seppo Jääskeläinen yhdessä Varpaisjärven ja Lapinlahden hautausmaan työntekijöiden kanssa. Muistolehto sijaitsee uudella hautausmaan osalla, kuusipuiden katveessa ja on pimeän aikana valaistuna.

Uurna- ja muistolehtoon on kartoitettu uurnahautapaikkoja, mihin on mahdollista hankkia oma hautakivi, anonyymeina uurnahautapaikkoja sekä sirottelupaikkoja, missä tuhka sirotellaan nurmen alle ja omaiset voivat hankkia muistolaatan yhteiseen kivipaateen.  Muistokynttilöitä varten on oma teline.

Lisätietoja:

Eine Parviainen, hautaustoimen päällikkö, puh: 040 5283140

eine.parviainen@evl.fi

(julkaistu 6.10.2014)

2014-12-11 10:42:01.0