Uutislistaukseen

Lehdistötiedote 14.2.2014

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 13.2.2014

 

SEURAKUNTANEUVOSTON PÄÄTÖKSET:

Seurakuntaneuvosto hyväksyi Varpaisjärven seurakunnan vuoden 2013 toimintakertomuksen ja esittää sen yhteisen kirkkoneuvoston ja edelleen yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi.

Varpaisjärven seurakunnan toimintaa varten oli Ylä-Savon seurakuntayhtymän vuoden 2013 talousarviossa varattu yhteensä 314.776 €, josta toteutui 291.549 € ennen vyörytyksiä ja sisäisiä vuokria. Ylijäämää jäi 23.226 €. Säästöä tuli eniten palkoissa, sillä kanttorin virka oli kokonaan tai osittain täyttämättä elokuun alkuun asti.

Seurakuntaneuvosto totesi, että Marko Huuskosen virkasuhde Varpaisjärven seurakunnan osa-aikaisena (50 %) nuorisotyönohjaajana päättyy irtisanoutumisen johdosta 28.2.2014.

Seurakuntaneuvosto julisti haettavaksi Varpaisjärven seurakunnan osa-aikaisen (50 %) nuorisotyönohjaajan viran perjantaihin 28.2.2014 klo 16 mennessä. Virkaa haetaan samanaikaisesti Lapinlahden kunnan avoimen osa-aikaisen (50 %) nuorisotyöntekijän toimen kanssa Lapinlahden kunnan sähköisellä hakulomakkeella. Viran kelpoisuusehtona on piispainkokouksen hyväksymä nuorisotyönohjaajan tutkinto ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyys ja konfirmaatio.

Uuden nuorisotyöntekijän valintaa varten seurakuntaneuvosto valitsi Lapinlahden kunnan ja Varpaisjärven seurakunnan yhteiseen valmisteluryhmään kirkkoherra Olli Kortelaisen ja varapuheenjohtaja Aino Ruotsalaisen. Valmisteluryhmä valitsee viran hakijoista haastateltavat, haastattelee valitut ja esittää seurakuntaneuvostolle yhtä hakijaa virkaan valittavaksi ja toista hakijaa varalle. Nämä kaksi hakijaa kutsutaan seurakuntaneuvoston valintakokoukseen. Seurakuntaneuvosto toimittaa nuoriso-työnohjaajan vaalin seuraavassa kokouksessaan 20.3.2014.

Seurakuntaneuvosto päätti, että se ei enää tällä vaalikaudella perusta uusia vastuuryhmiä. Erkki Laitinen teki edellisessä kokouksessa aloitteen, että seurakuntaan perustetaan aikuistyön ja nuorisotyön vastuuryhmät. Nykyinen vaalikausi päättyy tämän vuoden loppuun mennessä.

Seurakuntaneuvoston kokouksen pöytäkirja ja Varpaisjärven seurakunnan vuoden 2013 toimintakertomus on luettavissa osoitteesta

http://www.varpaisjarvenseurakunta.fi/202-seurakuntaneuvosto-poytakirjat-2014

Lisätietoja: Olli Kortelainen, p: 050 3311441, olli.kortelainen(at)evl.fi

Tue Aug 19 11:48:01 EEST 2014